Turun Urheiluliitolla pitkät perinteet Havaijin Ironman -kilpailussa

Triathlonkansan kauden huipentuma legendaarinen Havaijin Ironman –kilpailu käydään tulevana viikonloppuna. Havaijin Konan saarella kerran vuodessa järjestettävä Ironman-sarjan MM-kisa on triatleettien unelma. Pääsy kisaan on ansaittava kisailemalla ja itse kisassa vastassa ovat yli 2000 urheilijaa ja rankat olosuhteet kuumuutta hohkaavine laavakenttineen ja kovine tuulineen.

Vain harva pääsee kokemaan Konan kisan ja suomalaisia osallistujia on vuosien saatossa ollut mukana vain alle sata. Tähän suhteutettuna turkulaisten edustus laavakentillä on ollut uskomattoman vahva, sillä 8 mustakeltaista urheilijaa on kilpaillut Konan saarella, Mika Luoto jopa viisi kertaa. Tänä vuonna seuran Kona-kävijöiden lista saa uusia nimiä, kun Maria ja Tatu Kasurinen sekä Ami Laamo pääsevät toteuttamaan unelmaansa. 

Turun Urheiluliittolaiset Havaijilla: 

Esa Salmela 1988

J-P Triipponen 1993, 1995
Juha Ristolainen 1993
Johan Löffgren 1994
Mikko Nieminen 1995
Juha Barck 1998
Mika Luoto 1998, 2000, 2001,2002, 2003
Ilkka Utriainen 2013
Maria Kasurinen 2014
Tatu Kasurinen 2014

Ami Laamo 2014

Seuraavassa aiempien vuosien kävijät muistelevat kokemuksiaan ja jakavat neuvojaan Marialle, Tatulle ja Amille.

Esa Salmela 
Turkulainen ja suomalainen triathlonlegenda ja seuran ensimmäinen Havaijin kävijä.

Vuosi 1988: aika 9.55 ja sijoitus 107.

On aika paljon aikaa kilpailusta joten aika ehkä kuultaa muistot...

Uintiosuus on alussa yhtä kaaosta, kun kaikki lähtevät aika pienestä poukamasta. Mainingit nostavat ylös ja alas, potkuja tulee kasvoihin, mutta vesi on lämmintä! Uintiin meni aikaa n. 59min. 

Pyöräilyosuudesta muistan pitkät uuvuttavat mäet, juoma-asemia 10 mailin välein. Niissä piti olla tarkkana, että sai juomaa. Mitään tankkausgeelejä ei silloin ollut eli muutama banaani ja suklaa oli teipattuna pyörään! Vastatuuli oli kovaa takaisinpäin tullessa ja pyöräily tuntui pitkältä. Aikaa pyöräilyyn meni muistaakseni 5h20min. 

Juoksuosuus oli raskas, mikä näkyy ajassa. Ensimmäinen 10 km tosin muistaakseni helppoa ja mukavaa kun pääsi pyörän selästä pois ja juostiin siinä kaupungissa. Viimeinen 15km meni varmaan aika kauan. Kun juoma-asemia oli mailin välein, niin niissä jotenkin viihtyi pitkään ja vaikka kuinka oli päättänyt ettei kävele niin siellä muistaakseni tuli käveltyä ja energiat oli varmaan aika loppu (ja kunto). Aikaa juoksuun meni n. 3.35. 

Unohtumattomat hetket:

Maaliintulo on hetki, jota ei unohda kilpailusta. Kannustus on mahtavaa kaikille! Reissu oli hieno. Olimme Magnus Lönnqvistin ja Benny Linbergin kanssa 3,5 viikkoa ennen kilpailuja jo siellä harjoittelemassa. Suomalaisia oli kilpailussa mukana 15–20 ja huoltojoukkoja saman verran matkassa, joten tunnelma oli myös suomalaisittain hieno.

Juha-Pekka Triipponen 
Kova kisakone 

Vuosi 1993: aika 9.10 ja sijoitus 66.

Vuosi 1995: aika 9.40 ja sijoitus 64. (paljon rankempi keli)


Kehnonpuoleisena uimarina ilman märkäpukua Havaijin uinti oli varsinkin 1. kerralla melkoinen shokki ja muistutti etenkin alkumatkalla eloonjäämistaistelua. Pyöräilystä jäi mieleen melko tylsä reitti laava-aavikolla ja rankat vastatuuliosuudet pitkine loivine ylämäkineen. Juoksuosuus oli itselle vahvimpana osana se nautittavin kolmesta, kun selkiä tuli jatkuvasti vastaan. Huoltopisteitä oli muistaakseni mailin välein, mikä oli niissä olosuhteissa autuaallista. Juominen, tankkaaminen ja pesusienien sekä jääpalojen kanssa pelaaminen oli Havaijilla hirmuisen tärkeässä roolissa. 

Unohtumattomat hetket:

Muutama unohtumattoman hieno muistikuva ensimmäiseltä reissulta v. 1993:

- Ensimmäisellä reissulla viimeiseen vaihtoon pyöräillessä johtoauton perässä juoksee ensimmäisenä vastaan suomalainen, Pauli Kiuru.

- Juoksuosuuden lopussa kääntyminen loppusuoralle Ali Drivelle ja huutomyrsky onnistuneen kisan viimeisillä sadoilla metreillä.

- Hierojapukille lösähtäminen hellän havaijittaren käsittelyyn kisan jälkeen.

Mika Luoto 
Yksi Suomen menestyksekkäimmistä triathlonisteista.

Vuosi 1998: aika 9.05 ja sijoitus 19. (U: 52:06, P: 5:06:38, J: 3:06:16)
Vuosi 2000: aika 8:48 ja sijoitus 12. (U: 53:29, P: 4:54:40, J: 2:58:18)
Vuosi 2001: aika 9:01 ja sijoitus 15. (U: 55:32, P: 5:08:37, J: 2:55:21)
Vuosi 2002: aika 8:45 ja sijoitus 8. (U: 53:24, P: 4:51:39, J: 2:59:00)
Vuosi 2003: aika 8:37 ja sijoitus 10. (U: 51:44, P: 4:49:35, J: 2:53:00)

Vuosi 1998 
Ensimmäinen kisa Havaijilla on jäänyt hyvin mieleen, vaikka siitä alkaakin olla aikaa. Olin saanut hankittua Havaijin paikan jo toukokuussa Lanzaroten kisassa, joten minulla oli hyvä aika valmistautua kisaan. Sain paljon hyviä vinkkejä ja ohjeita kisaan valmistautumiseen ja itse kisaan Pauli Kiurulta, jonka kanssa olin muutaman vuoden aikana päässyt treenailemaan sekä tietysti sen aikaiselta valmentajaltani, legendaariselta Seppo ”Nitti” Nuuttilalta. Menimme kisapaikalle muutaman muun suomalaistriathlonistin kanssa reilu kaksi viikkoa ennen kisaa, jotta lämpöön totuttautuminen olisi optimaalista. Seurakaveri Juha Barck oli myös matkassa mukana. Totuttelu olikin tarpeen, sillä olosuhteet lokakuisella Havaijilla muistuttavat huonosti lämmitettyä saunaa. Itse en kuitenkaan kokenut lentokoneesta ulos astuessa vastaan tulevaa lämmintä henkäystä vastenmielisenä. Päinvastoin, muistelen vieläkin lämmöllä Konan lentokentän vastaanottoaulan kostean lämmintä ilmaa ja ilmassa tuoksuvaa laavakiven ja kaktuksenkukkasten sekoitusta sekä pilareissa kiipeileviä Gekko-liskoja. Seiniä terminaalissa ei ollutkaan, sillä tropiikissa ne eivät ole tarpeen!

Kisaviimeistelyt menivät omalta osaltani nappiin jo ensimmäisessä kisassa. Vältin pahimmat virheet, joita Havaijin noviisit tekevät. En harjoitellut liian kovaa viimeisillä viikoilla ja vältin liian voimakkaasti ilmastoituja kauppoja ja ravintoloita. Lisäksi vauhdinjakoni oli melko optimaalinen. Vaikka juoksu loppuosuus laavakentän kuumuudessa tuntui todella raskaalta, pystyin säilyttämään vauhtini paremmin kuin monet muut kilpailijat ja nostamaan siten sijoitustani koko juoksuosuuden ajan. Niinpä kisasuoritukseni oli ensikertalaiseksi yllättävän hyvä: Sijoitus oli 19. ja aika 9.05. 

Juha Barck suoriutui isoksi mieheksi kisasta myös mallikkaasti, aika 10.15. 


Vuosi 2000

Pidin vuonna 1999 välivuoden Havaijin kisasta, joten nyt oli aika lisätä panoksia Havaijin valmistautumissa. Pyöräilyguru Mauno Uusivirta oli jälleen valmentajani ja hänen avustuksellaan minulle järjestyi majoitus ja treenikavereita Kaliforniasta, San Diegosta. San Diego on toinen niistä paikoista, joissa 90% kisan huippuammattilaisista treenaa ennen Havaijin kisaa. Niinpä sieltä on helppo saada kovan luokan lenkkiseuraa. Muutamilla yhteislenkeillä huomasin, että Havaijin mitalimiehiin verrattuna pyöräilyvauhtini ei vieläkään riittänyt, mutta luotin kuitenkin omaan tekemiseen ja niinpä itse kisassa poimin aika monta ennakkoon kovempaa päänahkaa. San Diegosta oli paljon helpompaa siirtyä Havaijille kuin suoraan Suomesta. Toki lämpötilaan piti vieläkin totutella. Kisassa sain jälleen puristettua tasaisen, hyvän suorituksen. Sijoitus oli 12. ja aika 8.48. 

Vuosi 2001 
Valmistauduin kisaan Euroopassa, sillä olin löytänyt hyvän treenipaikan Saksan Heidelbergista. Alueella järjestettiin riittävän paljon hyviä kisoja ja tarjolla oli myös maailmanluokan treenikavereita – kesällä. Valitettavasti syyspuolella kelit Saksassakin olivat melko viileät ja parhaat treenikaverit lämpimämmissä maissa valmistautumassa kisaan. Niinpä en ollut parhaassa mahdollisessa iskussa Havaijille mennessäni. Ja Havaijilla ei voi tuurilla pärjätä. Tuloksena urani huonoin Havaijin kisa, sijoitus 15. ja aika 9.01. Eniten jäi kaivelemaan, että en pystynyt tuossa kisassa enää juoksun lopussa nostamaan sijoitustani, vaikka minulla oli maailmanluokan kirittäjä: Pauli Kiuru oli lähtenyt Havaijille fiilistelemään kisatunnelmaa ja hänen kannustuksensa olikin tervetullut henkinen lisävoimavara laavakentällä väsyneillä jaloilla hölkätessä. Sekään ei siis kuitenkaan auttanut tuon parempaan tulokseen. 

Vuosi 2002 
Paluu hyväksi todettuun viimeistelyyn: 2-3 viikkoa kovaa treeniä San Diegossa ja noin 10 päivää ennen kisaa Havaijille totuttelemaan kuumuuteen ja tekemään viimeiset valmistavat (ei enää kovin kovia) treenit. Tällä kertaa tilanne oli kuitenkin siinä mielessä aiempaa parempi, että viimeistelyleirille lähti mukaan kova kilpa- ja treenikumppanini Tom Söderdahl. Hänen kanssaan pystyimme sopivasti haastamaan toisiamme kovilla treenijaksoilla, niin että kumpikin potki samalla toista eteenpäin. Lisäksi valmentaja-hierojani Mauno Uusivirta pääsi lähtemään mukaan, niin että treenien seuraaminen ja lisäksi lihashuolto onnistuivat ensimmäistä kertaa ammattimaisella tavalla. Tällä kertaa San Diegon leirillä huomasin, että vaikka treeniseura oli jälleen kovinta mahdollista luokkaa, pystyin hyvänä päivänä vetämään kaikki treenit samalla vauhdilla kuin mukana olleet maailman huiput. Niinpä viimeistelyleirien ja hyvän huollon sekä positiivisen porukkahenkemme ansiosta tein urani kovimman suorituksen: 8. sija ja aika 8.45. 

Vuosi 2003 
Pyrin valmistautumaan kisaan samoin, kuten edellisenä vuonna. Odotukset olivat korkealla ja halu näyttää myös kova, sillä tiesin että tämä tulisi olemaan viimeinen kisani Havaijilla ja muutenkin näin kovalla panostuksella. Havaijin Ironman on olosuhteiden, valmistautumisen ja matkustuksen osalta niin raju kisa, että peräkkäisinä vuosina on todella vaikea saada aikaiseksi täydellistä kisaa. Mielestäni onnistuin kuitenkin myös tänä vuonna tekemään kunnon mukaisen ideaalisuorituksen. Ja sillä ollaan Havaijin kaltaisessa kisassa korkealla - mitään ihmeitä ei siis vaadita. Onnistuin jopa parantamaan aikaani ja vaikka sijoitukseni heikkeni parilla sijalla, tämä suoritus oli mielestäni yhtä hyvä kuin edellisen vuoden. Sijoitus 10. ja aika 8.37.

Tästä kisasta muistelen erityisen mielelläni juoksua ja etenkin sen loppua. Vaikka keli oli normaaliakin brutaalimpi (huoltojoukot Uusivirta ja Kiuru manasivat, että jalat meinasivat sulaa ja nesteet loppua kropasta laavakentällä seistessä ja väliaikoja huudellessa), pystyin pitämään juoksuvauhdin melko hyvänä loppuun asti ja maili ennen maalia onnistuin ohittamaan entisen Ironman-mestarin Thomas Hellriegelin ensimmäistä kertaa urallani. Seuraavana päivänä törmätessämme hiekkarannalla, Thomas ampui minut sormillaan villin lännen tyyliin. Mahtoi harmittaa, että olin vienyt hänen nenänsä edestä viimeiset palkintorahat. Vaihtoni olivat myös kisan nopeimmat, ja voi olla että juuri niiden ansiosta pääsin toistamiseen kymppisakkiin Havaijilla. 

Miten uinti-, pyöräily- ja juoksuosuus eroavat mielestäsi muista triathlonkisoista?

Normaalisti, erityisesti märkäpuvulla uitaessa, olin uintiosuuden jälkeen aivan kärkiporukan mukana tai ainakin iskuetäisyydellä. Havaijin kisassa uintivauhtini ei kuitenkaan koskaan riittänyt kärkiporukkaan. Kokonaiskisan kärkimiesten vauhdissa kyllä pysyin uinnissa, mutta Havaijilla kilpailijoiden (myös ikäryhmäläisten) keskimääräinen uintitaso oli vain niin paljon parempi kuin missään muussa kisassa, että kisan alkuosa oli usein melkoista taistelua elin- ja uintitilasta. Muutama kunnon hörppäys ärsyttävän suolaista merivettä ja vielä kunnon mainingit, joista meinaa tulla merisairaaksi – sitä Havaijin uinti on pahimmillaan. Niinpä joka kerta kun nousin vedestä ylös huutavan yleisön keskelle, oli hetken ihan voittajan fiilis, ja josta sai kunnon vauhdin vaihtopaikan läpi juoksuun.

Pyöräilystä mieleeni jäi vaihteleva, mutta pahimmillaan todella kova vastatuuli. Havaijin kisa on siitä erikoinen, että pyöräilyssä on aina enemmän vastatuuliosuuksia kuin myötätuulta. Aamulla pyöräilyn alkupuolella tuuli ei ole vielä merkittävän voimakasta, mutta viimeistään tunnin ajon jälkeen tuulen voimakkuus alkaa kasvaa. Ja samaan aikaan tie muuttaa suuntaansa sen verran, että tuuli kääntyy vastaiseksi. Pahimmillaan (vuosina 2000 ja etenkin 2001) tuuli oli välillä niin kova, että kovissakin alamäissä piti välillä vaihtaa pieni eturatas päälle, jotta jalat pyörivät lainkaan. Tien poskessa oli kymmeniä kalliita ajolaseja, jotka tuuli oli heittänyt pois päästä. Paluumatkalla tuuli on jälleen vastainen, koska nyt tuuli on vaihtanut suuntaansa. Onneksi lopun vastatuuli ei ole aivan yhtä voimakasta kuin pahimmissa paikoissa, mutta kyllä sekin alkaa pyöräilyn loppupuolella hiukan vauhtia jarruttamaan. Tuulen voimakkuus vaikuttaa Havaijilla loppuaikaan melkoisesti, niin että loppuajoissa on jopa puolen tunnin heittoja kärjenkin osalta riippuen päivän kelistä. Vaikka reitti ei olekaan aivan tasainen, juuri tuuli tekee siitä poikkeuksellisen haastavan- jos siis sellainen sää sattuu kisapäivälle. 

Juoksuosuus. Havaijin juoksuosuus on poikkeuksellinen kokemus - yksistään sen juokseminen läpi olisi monelle riittävä haaste. Juoksun alkupuoli, jossa juostaan Konan kaupungissa merenrantatietä pitkin, on varsin nopea ja vaihteleva. Mereltä tuleva tuuli viilentää ilmaa niin, että juoksu sujuu mukavasti, kunhan malttaa kuunnella kehon lämpöantureita ja nauttia juottopisteiden virvokkeita. Kun kolmannes maratonia on takana, noustaan puolen kilometrin mittainen jyrkkä mäki, jonka aikana lämpötila elimistössä meinaa nousta väkisinkin punaiselle. Ja mäen päältä alkaa laavakenttäosuus, jota jatkuu seuraavat 26 kilometriä. Siellä ei voi puhua enää vilvoittavasta tuulesta, sillä jos tuulenvire sattuu puhaltamaan, se muistuttaa enemmän hiustenkuivaajaa kuin merellistä tuulahdusta. Ja koska reitillä on yllättävän paljon pitkiä loivia mäkiä, juoksuvauhti ei meinaa kenelläkään pysyä alkukilometrien kaltaisena. Mailin välein toistuvat juottopisteet tuntuvat todella kaukaisilta, sillä heti kun on viimeiset nesteet kaatanut kurkusta alas tai niskaan, tuntuu että suu on yhtä kuiva kuin viikon juomatta olleella kamelilla. Mutta niin vain sieltäkin selviää, kunhan pistää kaikki fyysiset ja ennen kaikkea henkiset voimavarat peliin. Kun saa vihdoin lasketella alas viimeisen alamäen ja pääsee sipaisemaan viimeisen mailin yleisöä tulvivilla Konan kaduilla, olo alkaa olla todella tyhjä. Jos ei ole tarvetta kiduttaa itseään loppukirikamppailun muodossa, voi maaliin hölkkäillä Suomen lippu kädessä ja nauttia loppusuoran tunnelmasta. Enemmän kuin missään muussa kisassa maaliin tulo tuntuu voitolta varmaan jokaisesta sinne asti selvinneestä. 

Unohtumattomat hetket:Kisa-aamut Havaijilla ovat aivan erityisen tuntuisia. Aurinko ei ole vielä noussut, mutta on silti riittävän lämmintä. Kisakeskuksessa ja vaihto-alueella vallitsee todella sähköinen tunnelma. Sama jatkuu myös uinnin lähtöpaikalla ja uintiverryttelyssä. Aurinko on juuri noussut ja samalla nousee myös kilpailijoiden ja yleisön odotus. Laiturit ovat täynnä yleisöä ja uinnin lähtöpaikalla velloo hermostunut massa kilpailijoita. Kilpailijoita on vaikea saada ohjattua samaan linjaan, vaikka surffilaudoillaan melovat järjestäjät tekevät parhaansa. Ja kun lähettäjä katsoo tilanteen riittävän tasapuoliseksi tai muuten vain kyllästyy odottamaan, kajahtaa kanuuna. Sen jälkeen jännitys laukeaa ja kaikki on ”herran haltuun”.

Vuonna 2001 pääsin muistaakseni vaihtamaan muutaman sanan vanhojen mestareiden Allen ja Scott kanssa ja kuvakin tuosta tapaamisesta on. Kiuru esitteli minut todellisille legendoille. Scott oli vielä muutama vuosi aiemmin kiusannut minua ja muita nuorempia kisassa pitkälti yli nelikymppisenä. 

Vuoden 2002 Ironman oli suomalaisittain tämän vuosituhannen selvästi menestyksekkäin toistaiseksi. Itse sijoituin kisassa siis kahdeksanneksi ja Tom oli kisan 11. ja samalla kisan selvästi paras amatööri. Hän kisasi tuona vuonna vielä amatöörinä ja voi olla että juuri siitä syystä hän sai turhan helposti aikasakon pyöräilyssä (peesauksesta). Ilman tuota aikasakkoa hän olisi lähtenyt selvästi minun edelläni juoksemaan, mutta nyt juoksimme kisan alkupuoliskon yhtä matkaa. Varsinkin alkuosuus sujui loistavasti ja kuten olimme tehneet lukuisissa harjoituksissa kauden aikana, pystyimme kirittämään toisiamme nyt myös kisassa. Erityisen mieleenpainuva oli hetki, jolloin ohitimme moninkertaisen maailmanmestarin Tornbjörn Sindballen. Emme malttaneet sillä hetkellä juosta peräkkäin vaan ositimme hänet eri puolilta. Jälkeenpäin hän tuli kertomaan meille, että siinä kohtaa kisaa hänen selkärankansa katkesi - suomalaisia lappaa ohi molemmilta puolilta, vaikka hän yrittää juosta minkä jaloistaan pääsee.

Maaliintulot Havaijin Ironmanissa ovat todella ainutlaatuisia kokemuksia: lei kaulaan ja sen jälkeen mies talutetaan toipumaan tiputukseen, ravintopisteelle ja hierontaan. Havaijin kisassa viimeisten maaliin ehtivien kilpailijoiden vastaanotto ja maalialueen sulkeminen ilotulituksineen on myös hieno kokemus, jota ei kannata missata.

Ilkka Utriainen 
Triathlonjaoston armoton tsemppaaja

Vuosi 2013: aika 9:45:56. Sijoitus M25-29 ikäsarjassa 46. ja kokonaiskilpailussa 447.
(U: 1:01:52, P: 5:01:54, J: 3:33:44)


Sain paikan Kalmarista kahdeksan viikkoa aikaisemmin, joten tein kaksi täydenmatkan kilpailua perä perää. Koko kilpailu on huikea kokemus. Kilpailuviikon tunnelma kohoaa erilaisten tapahtumien ansiosta kisaa kohden todella paljon. Heti ensi kosketuksesta huomasi, että tämä kilpailu rakennetaan selkeästi suuremmaksi karnevaaliksi kuin yksikään kiertämäni kilpailu. 

Uinti starttaa rannasta noin 50 metrin päässä. Ensimmäisenä pitää mennä portaita pitkin rannalle, josta uidaan starttiviivalle. Lähtöviivalle sijoittuu lähes 2000 triathlonistia, joista jokainen on käynyt karsintakisan. Jokainen kilpailija on tottunut lähtemään eturivistä, joten jo pelkästään lähtöpaikkaa hakiessa joutuu taistelemaan hyvästä paikasta. Tyydyin suosiolla menemään toiseen riviin, kun eturiviin oli melkoisesti tunkua. Ilman märkäpukua 15 minuutin odottelu syvässä ja kirkkaassa meressä on jo sinällään mahtava kokemus. Samalla pitää pysytellä omalla paikallaan joutumatta takariviin. Tässä kohtaa ei enää ehtinyt jännittämään, vaikka aamulla jännitys oli vielä melkoinen.

Normaalisti uintiosuuden painiminen loppuu 200-300 metrin jälkeen ryhmän hajotessa. Havaijilla kilpailijat on karsittu, joten ryhmä ei juurikaan hajoa. Itselläni kävi todella hyvä tuuri, sillä uinnin alkuosuudessa en joutunut painimaan lainkaan. Pystyin hakemaan oman paikkani rauhassa. Muutaman sadan metrin jälkeen huomasin, että molemmilla sivuilla on koko ajan kilpailija ja takana joku ui aivan jaloissa, joten päädyin vain peesaamaan edessä olevaa. Tällaisessa sumpussa uidessa voisi jopa hätääntyä, mutta toisaalta eipähän tarvitse itse suunnistaa. Kääntöpoijujen jälkeen meno vähän rauhoittui ja nostin vauhtia. Uin koko ajan ohituskaistalla ja sain nostettua sijoitusta. Toisaalta piti uida pääryhmän vieressä, jotta ylipäätään ohittaminen oli mahdollista. Siinä porukassa toisten ohittaminen oli hieno kokemus. 

Pyörän alkuosuus oli melkoista ajamista. Kaupungissa tehdyn pienen lenkin aikana jokaisella oli todella kova kiire ohittamaan. Pyöriä oli pahimmillaan neljä vierekkäin ja vastaan tuli parijono. Jopa jenkkien kaksikaistaisella tiellä meinasi tulla ahdasta. Pelkäsin koko ajan, että ajan jotain päin tai joku ajaa minua päin. Edessä kilpakumppani nostikin pyöräänsä ylös, kun joku ajoi häntä päin. Onneksi ei sattunut omalle kohdalle.

Muissa täyden matkan kilpailuissa kilpailijoiden suurin into loppuu 30-50km jälkeen. Ryhmä hajoaa ja sen jälkeen saa ajaa omaa ajoa. Kun reitti kääntyi laavakentälle, edessä näkyi yhtenäinen jono ja useimmissa paikoissa jopa parijono. Ajamisessa piti koko ajan olla tarkkana, jotta piti edessä olevaan kilpailijaan 7m välimatkan. Jos välimatka vähänkin pieneni, vieressä oleva moottoripyörässä matkaava tuomari huomautti asiasta saman tien. Koko ajan piti olla tarkkana. Jos lähti ohittamaan, piti katsoa paikka vieressä ajavasta ohittavasta jonosta. Tällaista ohittavaa jonoa en ole missään muussa kilpailussa tavannut. Ajamisesta puuttui kokonaan rentous tämän johdosta.

 

Etukäteen tiesin, että lämpötila on heti aamusta melko kuumaa, reilut 30 astetta. Onneksi olin kilpaillut vuonna 2012 Ironman Austria –kilpailun, jossa lämpötila vaihteli kaupungin 42 asteesta rannan 38 asteeseen. Oli jonkinlainen käsitys, mitä kuumassa kilpaileminen on. Mutta kosteus. 67 % kosteus tekee lämmöstä vielä mielenkiintoisemman. Tämä tuo valmistautumiseen aivan oman ulottuvuuden. Näihin olin jotenkin ennen kilpailua valmistautunut, mutta pyöräreitin vaihteleva maasto oli pienoinen yllätys. Onneksi olin sentään ajanut reitin autolla kokonaan ja pyörälläkin ennen kisaa suurelta osin.

Pyöräreitillä ei ole juurikaan tasaista kohtaa, vaan koko ajan loivaa ylä- tai alamäkeä. Reitillä on yksi kunnon mäki, Hawin ylämäki. Ylämäen aikana sain koko ajan kilpailijoita kiinni. Oli hienoa polkea koko ajan vasenta kaistaa. Mäkeä pidetään reitin raskaimpana kohtana, mutta mielestäni se ei ole raskain. Suurin herkku odottaa mäen alla. Sivutuuli puhalsi mäen alta seuraavat 30km ja sen jälkeen viimeiset 30km oli suoraa vastatuulta. Vauhti ei ollut pitkissä loivissa mäissä päätä huimaava. Usko meinasi välillä loppua. Onneksi Kona lähestyi koko ajan ja vaihtoon pääsy oli suurta juhlaa, sillä vaihtopaikalla oli huikea tunnelma. 


Juoksun alku juostaan rannassa. Ensimmäisellä 15km on koko ajan huikea kannustus ja tekisi mieli juosta kovempaa. Mika oli onneksi etukäteen ohjeistanut juoksemaan alun riittävän rauhassa, jotta laavakentälle riittää voimaa. Tässä kohtaa kuumuus ei vielä tuntunut pahalta. Rantaosuuden jälkeen odotti ensimmäinen kunnon mäki. Useimmat kävelivät mäen ylös. Ajattelin, että tänne saakka ei tultu kävelemään. Laavakentällä odotti kuumuuden lisäksi pitkät loivat nousut ja laskut. Energy Labille mentäessä reitti on nousujohteisempi. En muutenkaan ole mikään hyvä juoksemaan ylämäkiä, joten kova lämpö teki juoksusta vielä tuskaisempaa. Mailin välein oli huoltopiste, joista otin jääpaloja kilpailupuvun sisälle. Tällöin etureidet pysyivät edes jollain tavalla normaalilämpöisenä. Laavakentällä yleisö ei päässyt kannustamaan, joten oli hienoa päästä Energy Labille, jossa oli kannustajia. Se toi taas lisävoimaa, joten koitin lisätä tsemppausta. Reitin loppuosalla juoksu ei juurikaan enää kulkenut, ei ylä- eikä alamäissä. Lämpö ja matka olivat tehneet tehtävänsä. Viimeinen mäki oli melkoista konttaamista ja sen jälkeen alamäki oli varsinaista pyörimistä.


Viimeiset kaksi mailia en tiennyt, olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Tein molempia. Kahden vuoden urakka ja suuri haave sai päätöksensä, kun pääsin ylittämään maaliviivan. Maalissa olikin sitten vähän tyhjä olo. Tästä olen unelmoinut ja haaveillut ja nyt se oli sitten suoritettu.

Unohtumattomat hetket:Kilpailun aamu on hieno kokemus. Aamulla näkee maailman kovimpia triathlonisteja valmistautumassa kilpailuun. On aivan säkkipimeää. Jännitys on hieman laantunut, kun pääsee laittamaan pyörää valmiiksi. Aurinko nousee ja nopeasti onkin aivan valoisaa. Uintivarusteet laitetaan kuntoon ja aletaan suuressa tungoksessa menemään portaiden kautta veteen. Vedessä lähdön odottaminen on mahtavaa. Vesi on kirkasta ja pohjan näkee todella selkeästi.


Pyöräreitiltä jäi mieleen pitkä kilpailijoiden jono, joka katkesi vasta vastatuuliosuudella. Jopa huoltopisteiltä on vaikeaa saada urheilujuomapulloa tai vesipulloa. Molempia on samalta huoltopisteeltä turha kuvitella saavansa. Siltikin vettä olisi mukava kaataa päällensä, jotta edes vähän aikaa kokisi pienen viilennyksen.


Maaliintulo aivan erityinen. Viimeiset kaksi mailia ovat huikeita juosta yleisön kovassa kannustuksessa. Pitkä maalisuora on mieletön kokemus, kun suuri unelma täyttyy. Maalissa kädet ilmaan ja lei kaulaan. Sitä unelman täyttymystä ei tule koskaan unohtamaan.

Kuvat Mika Luodon ja Ilkka Utriaisen kisa-albumista