Miten Ami nappasi lipun Konaan?

Kisa-aamu

Herätys koiranunesta 3.50, aamiaiselle 3.55 ja heti takaisin ”nukkumaan”. Kuudelta kello soi, torkkua 5min, ylös ja kisakamat päälle. Lähtö kävellen (alkuverra n 1km) hotellilta rannalle n. 6.45. Kisa-alueella n klo 7. Pyörän tarkastus, geelien uudelleenteippausta, pumppaus, märkäpuku päälle ja starttialueelle hyvissä ajoin n. 10min ennen torventöräytystä.

Uinti

Torvi soi klo 7.25 kolmosrivistä liikkeelle Halmeen kanssa oikeasta reunasta. Uinti lähti rennosti liikkeelle ja ekapoijunsyndroomaakaan ei tällä kertaa tullut. Suht isossa ryhmässä peesaillen toiselle poijulle (n. 1km /180 astetta). Vähän ennen toista poijua iso ryhmä punahattuisia ”tulppana”. Päätin ottaa sisäkaarteen ja samalla hukkasin hyvän peesiporukan jotka ilmeisesti kiersivät ulkoa. Siitä eteenpäin uin yksin ja uinti sujui rennosti, yritin välttää turhaa revittelyä, jotta energiaa säästyisi. Ainoa negatiivinen ajatus mitä uinnissa kävi mielessä oli se että häiritsin monen punahattuisen uintia. Uinti sujui helposti loppuun saakka ja matka tuntui lyhyeltä (epäilen vahvasti että on vajaa n. parisataa m). Arvelin uintiaikani olevan luokkaa1.00… 1.02. Positiivinen yllätys oli kun rantauduin ja katsoin Casion näyttävän 55 alkuista (virallinen aika n. 56min). Vaihto sujui yllättävän rivakasti. Olin laittanut kengät polkimiin valmiiksi koska juoksumatka oli melko pitkä. T1:ssä tuli oman ikäryhmän nopein aika, joten kisa sai lentävän lähdön. Jopa paremman mitä uskalsin odottaa.

Pyörä

kuva: thomasrousingkbh

Pyöräilyssä pääpaino oli ehjässä ajossa ja tavoitteena alle 5h aika. Hyvän uinnin ansiosta ”sain” polkea yksin rauhassa n. 80km kunnes kolmen ryhmä ajoi minut kiinni (sitä ennen oli tullut muutama yksittäinen torpedo ohi). Päätin liittyä porukkaan. Ajoin peesirajalla n 150km saakka, jolloin oli pakko pitää vedenheittotauko, koska keskittyminen alkoi jo herpaantua. Poljin suhteellisen hyvällä jalalla loppuun saakka. Huomasin että 5h tekee tiukkaan. Silti olin pyöräilyyn tyytyväinen koska minkäänlaista hyytymistä ei tullut. Fiilikset olivat katossa. Pääsin vaihtoon tavoiteajassa n 6h. Ajattelin että… jes kohta pääsisin ”kotikentälle” ja haave 9h alituksesta vielä eli. (pyörä 5.01)

Mara

Poikkeuksena lyhempiin kisoihin täysmatkan viimeisenä osalajina ei ole juoksua, vaan se on MARATON. Maraton on paljon enemmän, jotkut pitävät sitä jopa uskontona. Minäkin sitä palvoin --90 luvulla. Sub ysiin vaaditaan 2.58. Tiesin sen olevan reenien perusteella mahdollista, mutta samalla myös tiedostin että maratonille ei ole käsikirjoitusta. Se joko kulkee tai ei tai jotain siltä väliltä, koskaan ei voi olla varma saatikaan silloin jos on kyseessä triathlon.

Heti ensimmäisillä askeleilla oli vaikeaa. Ristiselkää alkoi vihloa ja se meni ”kipsiin”. En päässyt juoksuasentoon lainkaan, eteneminen oli tuskaisen vaikeaa, vaikka vauhtia laski niin silti tuska pysyi samana. Mietin mitä voisin tehdä? Vitosen kieppeillä tuli mieleen Helsingin EM kisojen  -94 maraton. Siellä T-P. Kalermo teki vatsalihaksia asfaltilla koska alaselkä oli jumissa. Ajattelin etten ihan yhtä kova jätkä ole, joten aloin etsiä sopivaa alustaa. Ehkä n. 7 km kohdilla reitin vieressä oli pieni nurmikaista minkä sitten hyödynsin. Tein kymmenen vatsaliikettä ripeään tahtiin ja matka jatkui. Vähän selkä helppasi heti, mutta totesin, että olisi pitänyt tehdä mieluummin 30. N. kympin juoksun jälkeen aloin päästä kipsistä eroon ja juoksu alkoi sujua paremmin. Juoksu sujui jollainlailla loppuun vaikkei se missään vaiheessa ”lentoon” noussut. (Mara 3.13)

Maaliin ennätysajassa 9.15,40. Tuska päättyi ja tunteet nousivat pintaan. Enempään en pystynyt, joten tuohon pitää olla tyytyväinen.

Lopuksi vielä kiitokset kaikille seurakavereille sekä huoltojoukoille kannustuksesta ja hauskasta reissusta.

Seuraavaksi kisataan Marian ja Tatun kanssa Tyynellämerellä…

Naantalissa 28.8. 2014

Ami

kuva: Hesu Nummelin

Hesun debyytti Kööpenhaminan Ironmanissa

Näin paljon ei ole jännittänyt sitten poikamme Jussin syntymän...ja siitä on sentään aikaa 35 vuotta.

Nyt kun kisa on ohitse ja palautuminen sujunut vaivatta, on helppoa tehdä yhteenveto. Kun oman elämän visio on voittaa triathlonmestaruus 100v sarjassa niin tämä välietappi oli varsin onnistunut.

Oli hienoa lähteä terveenä reissuun ja muistella kevään infektiotriplaa, sekä ukkovarpaan vaivaa pari viikkoa sitten. Valmistautuminen onnistui ilmeisen hyvin koska kroppa oli levännyt, jopa liiankin levännyt. Viimeisen viikon liikkumattomuus ja herkkujen syönti näkyi sekä housujen kireytenä, että ahdistavana olona kropassa. Onneksi vastaavia fiiliksiä on ollut ennenkin ja ymmärsin että ne eivät ole vakavaa sorttia.


Kisa-aamuna oli onnellisesti poutaa ja metrolle kävellessä tuntui jo jännityskin lievenevän. Viiden aikaan aamulla oli liikkeellä myös väsyneitä juhlijoita, sekä lentoasemalle menijöitä, meidän urheilijoiden lisäksi. En onnistunut saamaan setelirahalla junalippua, mutta siirsin kisajännityksen lipuntarkastajan jännittämiseen, mikä oli hyvä valinta. Uintiosuus tehtiin mereen pengerretyssä laguunissa ja aamuauringon sarastaessa maisema oli huikean hieno. En ollut ainoa, joka pysähtyi ottamaan valokuvia laguunin ylittävältä sillalta.

Olin lähtöalueella puoli kuuden jälkeen ja ukki-osastollakin oli jo muita innokkaita. Rauhallisesti lainailtiin toisiltamme pumppuja, sekä juteltiin niitä näitä fillareita ja varusteita säädellessä. Tunnelma oli valloittava ja hieman unelias vielä. Märkäpuvun pukemisen jälkeen kaipasin varakenkiä mitkä voisi jättää rannalle roskien joukkoon. Loihdin sellaiset muovipusseista ja vanhoista sukista. Lähtöalueella alkoi kuhina, oli Tanskan kansallislaulun vuoro. Sen esitti kaunisääninen naislaulaja rauhallisella tempolla. Kappale tuntui balladilta - hieno esitys.




Kultahattuiset lähtivät matkaan tasan seitsemältä ja me pinkkipipoiset heti perään viittä yli. Päätin edetä omaa vauhtiani ja tehdä täysin oman suoritukseni. Välillä olin hieman hukassa, koska poijuja oli niin vähän mutta toisaalta väylä oli selkeä suunnistaa ilman merkkejäkin. Olisi kannattanut tutustua reittiin tarkemmin niin olisi voinut rauhassa kauhoa. Kääntöpaikka tuli yllättävän nopeasti ja kolmannes matkasta oli taivallettu. Puolivälin jälkeen ajauduin matalaan kohtaan ja nousin seisomaan tyhjentääkseni laseista vettä. Samalla otin hihasta yhden maukkaan geelin : ) nam. Loppumatka meni samaa tahtia ja hyvällä fiiliksellä. Yritin muistella tekniikkaa ja huomasin miten helposti hengitän molemmilta puolilta. Uintiosuudesta nousin hyvissä voimissa ja ilman hoipertelua.

Päätin ottaa myös vaihdot rauhallisesti ja rasvata sopivasti taipeet ja varpaat. Ajokengät ovat treenatessa välillä hiertäneet ja siksi olin voitelun kanssa tarkkana. Vaihtoteltassa oli samaan aikaan Timo Helsingistä ja silloin tiesin että uinti oli mennyt hyvin. Timo tosin ohitti minut heti pyöräosuuden alussa ja meni menojaan. 

Oma fillari löytyi vaivatta ja matkalle lähdin hyvissä voimissa. Alkumatka oli cruisailua keskustan katuja ristiin rastiin. Välillä tiukkojakin mutkia sekä töyssyjä. Tuntui jonkinlaiselta prologilta, ei kisalta. Merenrantaa ajeltiin pohjoiseen ja välillä tuuli oli mukavasti myötäinen. Huikean hienoja taloja, pihoja, autoja, kartanoita ja maisemia. Menin täysin omaa vauhtia muistaen, että matka on pitkä. Päätin pitää ruokailusta huolen ja nautin kevyen Hi5-aterian kolmesti tunnissa. Pari banskun puolikasta ja patukkaa välissä. Palan painikkeeksi urheilujuomaa ja hampaiden huuhteluun tilkka raikasta vettä aina välillä. Ekan kierroksen loppupuolella oli loiva ylämäki, missä kansan kannustus vyörysi molemmilta puolilta, mahtavaa. Myös maaseudulla oli porukoita talojen pihoilla ja pitkin matkaa kannustamassa. Monet paikalliset olivat tehneet tästä itselleen ja ystävilleen todellisen tapahtuman. Toinen kierros alkoi yllättäen ja ihan hyvissä voimissa edelleen. Kauimmaisessa kohdassa alkoi sataa ja tuulla tosi kylmästi. Onneksi olin vaihdossa laittanut, sekä irtohihat että kevyen takin, joten kovin kylmä ei päässyt tulemaan. Ennen viimeistä kahtakymppiä alkoi taas lämmetä ja oli kiva kruisailla kohti T2:sta. Sari tuli juosten vastaan kun ajelin viimeisiä mutkia ennen vaihtopaikkaa. Moikattiin iloisesti toisillemme. Asfaltti oli sateesta märkä ja ilma kolea, joten huikean isot aplodit kannustajille, jotka jaksoivat heilua ja hurrata katujen
varsilla.

Vaihto taas ihan omaan tahtiin ilman hosumista. Laittelin kunnolla taas vaseliinia jalkoihin, kainaloihin ja nivusiin jottei tule hiertymiä. Otin jalkaan SkySpeedit, joilla olen juossut monta maratonia. Oli hyvä valinta. Joku konkareistamme sanoi jossain briiffauksessa (taisi olla Ami) että vasta alle 3.30 aikaa tavoitellessa kannattaa pistää kevyimmät vauhtikengät jalkaan. Irtohihat ja buffin jätin kisa-asun lisäksi päälle jotta sponsorit näkyvät kunnolla maalikuvissa.

Päätin juosta taas ihan omaa juoksuani ja pidin fiilispohjalta vauhtia. Sykemittaria en pitänyt koko kisassa, vain kellon, mistä tarkistin ruoka-ajat. Kaksi ekaa kierrosta meni mukavasti mutta kolmannella alkoi jaloissa kramppailla ja otin taskusta suolakapselin. Laatta lensi sateen kastelemalle kadulle, toinen heti perään. Aika paljon nestettä oli jäänyt mahalaukkuun, ei oikeastaan mitään kiinteää. En kovin tarkkaa yrjöanalyysiä tehnyt mutta ilmeisesti olin hieman ylitankannut nestettä. Olo parani ja jatkoin juoksua hitaammalla vaihteella. Petter pyyhälsi ohi ja kannusti että kolmas kierros on pahin mutta neljäs menee jo helpommin. Petter oli oikeassa. Neljäs kymppi meni ilman välipaloja ja hitaasti kiiruhtamalla jaloissakaan ei tuntunut mitään erityisen pahaa. Suosiolla kävelin mäet. Itse asiassa loppumatkaa motivoivat ne pienet ylämäet, jolloin sai ottaa muutaman kävelyaskeleen.

Viimeiset kilometrit menivät jo fiilistellessä maaliintuloa. En edes haaveillut loppukiristä tai ”pupuloikista” vaan nautin viime metreistä ihan omalla perinteisellä tavallani kädet ylhäällä ja valokuvavirne kasvoilla. Maalissa onnellisena, väsyneenä, viluisena ja hyvissä voimissa.



Jalat toimivat kisan jälkeen melko notkeasti mutta ruoka ei ekana iltana maistunut. Lusikallinen riisiä ja yksi olut meni alas. Yllättävän hyvin tuli myös uni, aamuyöllä kahden jälkeen kroppa alkoi jatkaa juoksua mutta muutama tunti syvää unta teki hyvää. Seuraavana aamuna maistui jo aamupala vaikka kitalaki oli ruvella geelien yliannostuksesta.

Lopuksi muutama ohje itselleni seuraavaan täysmatkaan ja kenties myös muille:

1. Valmistautuminen ja useiden neuvojen kuunteleminen oli hyödyksi. Ristiriitaiset ohjeet ovat rikkaus tässäkin lajissa, ei ole olemassa yhtä oikeaa vastausta.

2. Hotellin sijainti keskellä kisaa ja lähellä maalia oli hyvä valinta. Tosin Operassa, olisi astmaatikko kuollut sänkynsä jo ensimmäisenä yönä. Kokolattiamatto ja tunkkaisen homeinen ilma ei paranna terveenkään hengityselimiä.

3. Uintiosuudelle otan seuraavalla kerralla rannalle hylättävät kengät.

4. Talon puolesta oli tarjolla matkan aikana riittävästi herkkuja joten omien geelien roudaaminen ei ollut tarpeellista.

5. Teen fillariin lokeron tai kupin, mihin voi laittaa vauhdissa vaikkapa banaanin tai patukan.

6. Harjoituspuolella aion parantaa omaa ruokailua ja ottaa mukaan pari vuotta unholassa olleen astangajoogan. Uintia ja pyöräilyä pitää terästää.

7. Korvat peittävä uimalakki olisi mainio ainakin silloin kun vesi on raikasta.

8. Uintiväylään kannattaa tutustua kunnolla ennen kisaa. Huikea kiitos ja kannustus omille ja kaikille kadun vierustoilla hurrannneille kannustajille sekä vapaaehtoisille, ilman teitä ja heitä tämä homma ei olisi
mitään.

Kiitollisena,

Hesu, Ironman

Iloisia tunnelmia ensimmäisessä Tahko triathlonissa

Viime viikonloppuna starttasi Nilsiän Tahkolla ensimmäinen Tahko triathlon. Tahkolahden

rantaviivalla jännitti noin 350 osallistujan joukossa myös viisi Urheiluliiton triathlonistia. Osallistujia suosivat sekä sää, maisemat että hyvin järjestetty huolto. Tahkolla järjestetty puolimatkan triathlonkilpailu kuuluu Finntriathlon-kilpailujen sarjaan, joista kolme muuta pidettiin Vanajanlinnassa, Vierumäellä sekä perinteisesti Joroisilla. 

Jo edellisenä päivänä saavuttuamme kisapaikalle valottui järjestelyjen toimivuus: kaikki toiminnot oli keskitetty noin kilometrin säteelle. Jos vielä sattui yöpymään Sokos Hotel Tahkovuoressa tai muissa lähialueen majoitusmahdollisuuksissa, löytyi kaikki lyhyen kävelymatkan päästä. Kisainfoja pidettiin sekä edellisen päivän iltana että kisapäivän aamuna. Kisapäivän aattona kilpailijoilla oli  infotilaisuuden yhteydessä mahdollisuus ilmaiseen ruokailuun perinteisessä Pasta Partyssa. Kisajärjestelyjen toimivuudesta antoi oman takuunsa tunnetusti kokenut Finntriathlon-järjestäjäkaarti. Luottamusta ei vähentänyt se, että infoesitys vietiin samalla pohjalla kuin Joroisillakin. Hilpeyttä jännittyneessä kuulijakunnassa herätti korkeintaan uintireitillä mainitut saaret, joita ei Tahkolahdella vielä kisa-aamunakaan näkynyt.

Lähtöjännitystä ilmassa...                                                Kuva Sari Holmström

Kisapäivän aamu valkeni aurinkoisena ja Tahkolahden pinta näytti tyyneltä. Kisasää tuntui lupaavalta niin kisaajien kuin katsojienkin näkökulmasta. Varusteiden vienti ja pyörien tarkastus tapahtui kisa-aamuna. Maali- ja kisakeskusalueena toimivan Piazzan edustan ja samaan paikkaan keskitettyjen vaihtoalueiden välimatkaa oli alle kilometri, joten varusteiden vienti sujui mutkattomasti. Aikaa jännittämiseen ja viime hetken paniikkeihin jäi siis riittävästi ennen starttia. Uinnin lähtö suoritettiin kahdessa erässä. Sinilakkiset miehet starttasivat matkaan kahdeltatoista ja pinkein lakein varustetut naiset ja joukkueet ampaisivat viisi minuuttia miesten perään. Lähtö tapahtui vedestä, Tahkolahden ylittävän sillan edestä. Varsinkin naisten lähdössä oman uintirytmin löysi nopeasti, sillä tilaa oli hyvin, vesi melko tyyni ja porukka hajaantui nopeasti. Henkilökohtaisesti tämä oli suuri helpotus, sillä aallokko ja selkään uivat kanssakilpailijat saavat nopeasti tällaisen heikon uimarin vaihtamaan uintityylin enemmän koirauintia muistuttavaksi. Miesten lähdössä porukkaa oli runsaslukuisemmin, joten säpinää lähtöönkin syntyi näin ollen varmasti enemmän. Katsojille uinti tarjosi hyvät puitteet seuraamiseen, sillä koko uintialue avautui näkyviin ravintola Piazzan terassilta rannasta tai lahden ylittävältä sillalta, jonka ali kilpailijat myös uivat.

Miesten uinnin lähtö alkamassa                                                          Kuva J. S.

Nopean ja hienon uintikokemuksen jälkeen polkaistiin pyöräosuudelle Tahkon mäkisiin maisemiin. Ensimmäisten kilometrien nousu sai jalat lämpenemään nopeasti. Pyöräreitti, pituudeltaan vajaa 40 kilometriä, kierrettiin kahteen kertaan ja sen lisäksi olivat reilu viiden kilometrin siirtymät kierrokselle ja sieltä takaisin vaihtoalueelle. Reitti kulki vaihtelevissa maastoissa. Toisaalta hapottavien ylämäkien jälkeen sai keräillä nopeusmittariin hienoja kilometrivauhteja. Huollot pelasivat pyöräosuudella hyvin: reitin varrella oli kaksi huoltopistettä eli yhteensä neljä mahdollisuutta tankata nestettä tai energiaa.

                                                       Kuva J.S.

Juoksuosuuden mahdolliset nousut hiukan arveluttivat, vaikka järjestäjä lupailikin tasaista juoksureittiä. Huhut uuvuttavasta Tahko Run –juoksusta pilkottivat mielessä, joten lopullinen juoksureitti olikin helpotus. Järjestäjiltä myöhemmin kuulimme, että Tahko Runin rankimmat osuudet oli jätetty pois, sillä kilpailijoita oli Tahkon mäkiin keväällä uupunut yksi jos toinenkin. Juoksureitti kierrettiin jälleen katsojaystävällisesti kahteen kertaan ja se mutkitteli niin asuinaluilla kuin metsäteilläkin. Maasto oli sopivan vaihtelevaa ja ainoa isompi mäkiosuus osui maalialueen tuntumaan. Tälle alueelle oli kerääntynyt luonnollisesti myös  suurin osa yleisöstä, joten juoksun täydellistä ”lässähtämistä” täytyi välttää jo pelkästään imagosyistä. Huoltopisteitä oli yhden kierroksen varrella kolme ja niistä löytyi monipuolisesti kaikkea suolakurkusta geeleihin. Itse jäin juoksuosuudella kelloni temppuillessa kaipaamaan ainoastaan kilometrikylttejä.

Maalialueella oli monella hymy herkässä mahtavan kisapäivän jälkeen. Pia otti hienosti kultaa omassa ikäsarjassaan ja Kimmo vietti syntymäpäiväänsä ensimmäisen puolimatkan kisan parissa kellottaen samalla todella hyvän ajan. Maalialueella saatiin Urheiluliiton porukka, Artturia lukuun ottamatta, kerättyä vielä yhteispotrettiin. 

Yhteiskuvassa Johanna, Kimmo, Pia ja Elina.                                 Kuva J.S.

Lidlin Recovery Arealta sai pirteän värisen Finisher-paidan lisäksi täyttää ehtyneitä energiavarastoja. Tarjolla oli muun muassa paellaa, pastasalaattia, sipsejä, keksejä ja erilaisia juomia. Tarjoilua oli iltaan asti, joten ainakin allekirjoittanut kävi Johannan kanssa hyödyntämässä vielä toisen kierroksen saunomisen päälle. Muiden kilpailijoiden jo kotiutuessa tai valmistautuessa iltajuhliin saimme ihan henkilökohtaista palvelua aina pöytiin tarjoilulla höystettynä. Reippaimmat jatkoivat vielä triathlonhuumaa iltajuhlien merkeissä, osa painui yöpuulle. Todelliset triathlonin megamanit saapuivat myös illan hämärtyessä maaliin. Kuuden päivän aikana kolme täysmatkaa tahkonneet triathleetit saivat uskomattomattoman urakkansa päätökseen. 

Ensimmäisestä Tahko triathlonista jäi todella hyvä fiilis ja järjestelyt toimivat moitteettomasti. Kruununa hienolle kisapäivälle toimi suosiolliset sääolosuhteet: kisaaminen on toki mukavampaa auringonpaisteessa kuin kaatosateessa. Ensi vuonna Tahkolla on tarjolla vielä monipuolisempi valikoima matkoja, joten tällä kokemuksella kisaa voi ehdottomasti suositella ensi vuoden kalentereihin! 

Tuloksia voi käydä lukemassa: http://www.finnresults.fi/tulokset

- Elina -