Nyt kun kisa on ohitse ja palautuminen sujunut vaivatta, on helppoa tehdä yhteenveto. Kun oman elämän visio on voittaa triathlonmestaruus 100v sarjassa niin tämä välietappi oli varsin onnistunut.
Oli hienoa lähteä terveenä reissuun ja muistella kevään infektiotriplaa, sekä ukkovarpaan vaivaa pari viikkoa sitten. Valmistautuminen onnistui ilmeisen hyvin koska kroppa oli levännyt, jopa liiankin levännyt. Viimeisen viikon liikkumattomuus ja herkkujen syönti näkyi sekä housujen kireytenä, että ahdistavana olona kropassa. Onneksi vastaavia fiiliksiä on ollut ennenkin ja ymmärsin että ne eivät ole vakavaa sorttia.
Kisa-aamuna oli onnellisesti poutaa ja metrolle kävellessä tuntui jo jännityskin lievenevän. Viiden aikaan aamulla oli liikkeellä myös väsyneitä juhlijoita, sekä lentoasemalle menijöitä, meidän urheilijoiden lisäksi. En onnistunut saamaan setelirahalla junalippua, mutta siirsin kisajännityksen lipuntarkastajan jännittämiseen, mikä oli hyvä valinta. Uintiosuus tehtiin mereen pengerretyssä laguunissa ja aamuauringon sarastaessa maisema oli huikean hieno. En ollut ainoa, joka pysähtyi ottamaan valokuvia laguunin ylittävältä sillalta.
Olin lähtöalueella puoli kuuden jälkeen ja ukki-osastollakin oli jo muita innokkaita. Rauhallisesti lainailtiin toisiltamme pumppuja, sekä juteltiin niitä näitä fillareita ja varusteita säädellessä. Tunnelma oli valloittava ja hieman unelias vielä. Märkäpuvun pukemisen jälkeen kaipasin varakenkiä mitkä voisi jättää rannalle roskien joukkoon. Loihdin sellaiset muovipusseista ja vanhoista sukista. Lähtöalueella alkoi kuhina, oli Tanskan kansallislaulun vuoro. Sen esitti kaunisääninen naislaulaja rauhallisella tempolla. Kappale tuntui balladilta - hieno esitys.
Kultahattuiset lähtivät matkaan tasan seitsemältä ja me pinkkipipoiset heti perään viittä yli. Päätin edetä omaa vauhtiani ja tehdä täysin oman suoritukseni. Välillä olin hieman hukassa, koska poijuja oli niin vähän mutta toisaalta väylä oli selkeä suunnistaa ilman merkkejäkin. Olisi kannattanut tutustua reittiin tarkemmin niin olisi voinut rauhassa kauhoa. Kääntöpaikka tuli yllättävän nopeasti ja kolmannes matkasta oli taivallettu. Puolivälin jälkeen ajauduin matalaan kohtaan ja nousin seisomaan tyhjentääkseni laseista vettä. Samalla otin hihasta yhden maukkaan geelin : ) nam. Loppumatka meni samaa tahtia ja hyvällä fiiliksellä. Yritin muistella tekniikkaa ja huomasin miten helposti hengitän molemmilta puolilta. Uintiosuudesta nousin hyvissä voimissa ja ilman hoipertelua.
Päätin ottaa myös vaihdot rauhallisesti ja rasvata sopivasti taipeet ja varpaat. Ajokengät ovat treenatessa välillä hiertäneet ja siksi olin voitelun kanssa tarkkana. Vaihtoteltassa oli samaan aikaan Timo Helsingistä ja silloin tiesin että uinti oli mennyt hyvin. Timo tosin ohitti minut heti pyöräosuuden alussa ja meni menojaan.
Oma fillari löytyi vaivatta ja matkalle lähdin hyvissä voimissa. Alkumatka oli cruisailua keskustan katuja ristiin rastiin. Välillä tiukkojakin mutkia sekä töyssyjä. Tuntui jonkinlaiselta prologilta, ei kisalta. Merenrantaa ajeltiin pohjoiseen ja välillä tuuli oli mukavasti myötäinen. Huikean hienoja taloja, pihoja, autoja, kartanoita ja maisemia. Menin täysin omaa vauhtia muistaen, että matka on pitkä. Päätin pitää ruokailusta huolen ja nautin kevyen Hi5-aterian kolmesti tunnissa. Pari banskun puolikasta ja patukkaa välissä. Palan painikkeeksi urheilujuomaa ja hampaiden huuhteluun tilkka raikasta vettä aina välillä. Ekan kierroksen loppupuolella oli loiva ylämäki, missä kansan kannustus vyörysi molemmilta puolilta, mahtavaa. Myös maaseudulla oli porukoita talojen pihoilla ja pitkin matkaa kannustamassa. Monet paikalliset olivat tehneet tästä itselleen ja ystävilleen todellisen tapahtuman. Toinen kierros alkoi yllättäen ja ihan hyvissä voimissa edelleen. Kauimmaisessa kohdassa alkoi sataa ja tuulla tosi kylmästi. Onneksi olin vaihdossa laittanut, sekä irtohihat että kevyen takin, joten kovin kylmä ei päässyt tulemaan. Ennen viimeistä kahtakymppiä alkoi taas lämmetä ja oli kiva kruisailla kohti T2:sta. Sari tuli juosten vastaan kun ajelin viimeisiä mutkia ennen vaihtopaikkaa. Moikattiin iloisesti toisillemme. Asfaltti oli sateesta märkä ja ilma kolea, joten huikean isot aplodit kannustajille, jotka jaksoivat heilua ja hurrata katujen
varsilla.
Vaihto taas ihan omaan tahtiin ilman hosumista. Laittelin kunnolla taas vaseliinia jalkoihin, kainaloihin ja nivusiin jottei tule hiertymiä. Otin jalkaan SkySpeedit, joilla olen juossut monta maratonia. Oli hyvä valinta. Joku konkareistamme sanoi jossain briiffauksessa (taisi olla Ami) että vasta alle 3.30 aikaa tavoitellessa kannattaa pistää kevyimmät vauhtikengät jalkaan. Irtohihat ja buffin jätin kisa-asun lisäksi päälle jotta sponsorit näkyvät kunnolla maalikuvissa.
Päätin juosta taas ihan omaa juoksuani ja pidin fiilispohjalta vauhtia. Sykemittaria en pitänyt koko kisassa, vain kellon, mistä tarkistin ruoka-ajat. Kaksi ekaa kierrosta meni mukavasti mutta kolmannella alkoi jaloissa kramppailla ja otin taskusta suolakapselin. Laatta lensi sateen kastelemalle kadulle, toinen heti perään. Aika paljon nestettä oli jäänyt mahalaukkuun, ei oikeastaan mitään kiinteää. En kovin tarkkaa yrjöanalyysiä tehnyt mutta ilmeisesti olin hieman ylitankannut nestettä. Olo parani ja jatkoin juoksua hitaammalla vaihteella. Petter pyyhälsi ohi ja kannusti että kolmas kierros on pahin mutta neljäs menee jo helpommin. Petter oli oikeassa. Neljäs kymppi meni ilman välipaloja ja hitaasti kiiruhtamalla jaloissakaan ei tuntunut mitään erityisen pahaa. Suosiolla kävelin mäet. Itse asiassa loppumatkaa motivoivat ne pienet ylämäet, jolloin sai ottaa muutaman kävelyaskeleen.
Viimeiset kilometrit menivät jo fiilistellessä maaliintuloa. En edes haaveillut loppukiristä tai ”pupuloikista” vaan nautin viime metreistä ihan omalla perinteisellä tavallani kädet ylhäällä ja valokuvavirne kasvoilla. Maalissa onnellisena, väsyneenä, viluisena ja hyvissä voimissa.
Jalat toimivat kisan jälkeen melko notkeasti mutta ruoka ei ekana iltana maistunut. Lusikallinen riisiä ja yksi olut meni alas. Yllättävän hyvin tuli myös uni, aamuyöllä kahden jälkeen kroppa alkoi jatkaa juoksua mutta muutama tunti syvää unta teki hyvää. Seuraavana aamuna maistui jo aamupala vaikka kitalaki oli ruvella geelien yliannostuksesta.
Lopuksi muutama ohje itselleni seuraavaan täysmatkaan ja kenties myös muille:
1. Valmistautuminen ja useiden neuvojen kuunteleminen oli hyödyksi. Ristiriitaiset ohjeet ovat rikkaus tässäkin lajissa, ei ole olemassa yhtä oikeaa vastausta.
2. Hotellin sijainti keskellä kisaa ja lähellä maalia oli hyvä valinta. Tosin Operassa, olisi astmaatikko kuollut sänkynsä jo ensimmäisenä yönä. Kokolattiamatto ja tunkkaisen homeinen ilma ei paranna terveenkään hengityselimiä.
3. Uintiosuudelle otan seuraavalla kerralla rannalle hylättävät kengät.
4. Talon puolesta oli tarjolla matkan aikana riittävästi herkkuja joten omien geelien roudaaminen ei ollut tarpeellista.
5. Teen fillariin lokeron tai kupin, mihin voi laittaa vauhdissa vaikkapa banaanin tai patukan.
6. Harjoituspuolella aion parantaa omaa ruokailua ja ottaa mukaan pari vuotta unholassa olleen astangajoogan. Uintia ja pyöräilyä pitää terästää.
7. Korvat peittävä uimalakki olisi mainio ainakin silloin kun vesi on raikasta.
8. Uintiväylään kannattaa tutustua kunnolla ennen kisaa. Huikea kiitos ja kannustus omille ja kaikille kadun vierustoilla hurrannneille kannustajille sekä vapaaehtoisille, ilman teitä ja heitä tämä homma ei olisi
mitään.
Kiitollisena,
Hesu, Ironman
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti