Amin kova veto Havaijilla

11. lokakuuta oli jännittävä päivä niin kolmelle jaoston triathlonistille kuin kotikatsomoissa kisaa seuranneille seurakavereille. Havaijin Ironman 2014 -kisassa suomalaisista kovimman ajan teki Ami Laamo, joka kellotti haastavissa olosuhteissa 9:55:24.

Ami kävi lunastamassa lippunsa Konaan Kööpenhaminan Ironmanista. Vaikka kisa oli vasta miehen toinen täydenmatkan kilpailu, on taustalla vuosien rautainen kestävyysurheilutausta. Hän ei siis tule omien sanojensa mukaan ” aivan pystymetsästä”. Kestävyysjuoksijan kalenteriin on kuulunut vuodesta 1991 tasaisin väliajoin osallistuminen Vehmaan pikamatkalle. Triathlonin kisakokemukset tulivat kuvioihin yleensä jonkun jalkavaivan parannuttua. Tavoitteellisen juoksu-uran Ami lopetti vuosituhannen vaihteessa, minkä jälkeen ura jatkui kilpakuntoilijana eri kestävyyslajien parissa. Varsinainen triathlonkärpänen puraisi Amia hänen osallistuttuaan ensimmäiseen täyden matkan kisaansa syksyllä 2013.

– Edelliskesänä oli tarkoitus keskittyä vuosien jälkeen hieman enemmän juoksuun, mutta vihoittelevalla polvella en pystynyt juoksemaan kuin 1-3 lenkkiä viikossa. Niillä määrillä en kokenut mielekkääksi osallistua maratonille, joten päätin kesäkuun alussa, että syksymmällä kokeilen triathlonin täysmatkaa. Siinä onnistuin yllättävän hyvin (aika 9.20) ja välittömästi piti ilmoittautua tälle vuodelle samaan kisaan, Ami muistelee.

Amin treenivuosi sujui talven osalta hiihdon merkeissä. Lumeton talvi asetti haasteensa, mutta talven ohjelmaan mahtui silti pari pidempää hiihtokisaa, kuten Marcialonga, Finlandiahiihto ja Vasaloppet. Treenitauon aiheutti maaliskuussa tehty polven tähystysleikkaus. Varsinainen triathlonharjoittelu alkoi huhtikuun alusta, vaikka uimahallilla hän olikin kahdesti viikossa käynyt myös talven aikana. Treenitunteja Ami ei ole laskeskellut, mutta hän arvioi niiden olevan 10-15 tuntia viikossa, kesälomalla tunnit kipusivat jopa 24:ään. Myös kisoja kertyi kesän aikana niin juoksun, pyörän, duathlonin kuin triathloninkin saralta.

Valmistautuminen itse Konan kisaan sujui hyvin, vaikka karsintakisan jälkeen aikaa oli vain seitsemän viikkoa.

– Lähtökohtaisesti se ei tietenkään ollut  optimaalinen tilanne, mutta mielestäni olin suhteellisen hyvin palautunut ja väliin olin saanut 3 viikon hyvän harjoitusjakson. Suomen syksy oli poikkeuksellisen lämmin ja kuiva, mikä suosi valmistautumista, hän pohtii kisaan valmistautumistaan.

 Ei sijaa jossittelulle

Vaikka Ami ei lähtenyt Havajille jahtaamaan aikaa tai sijoitusta, hän päätti, ettei maaliviivan ylittämisen jälkeen jäisi jossittelulle varaa. Tiedossa toki oli, että pelkkä maaliin pääsy olisi kovan työn takana. 

– Lähdin "turistimatka" asenteella liikkeelle. Eli samalla pidimme perheloman, ja en halunnut kisan sitä liikaa häiritsevän. Kaksi kisaa edeltävää päivää "pyhitin" kilpailulle. Olin myös etukäteen tehnyt itselleni selväksi, että vaikka kuinka huonosti menisi, niin en antaisi sen loppumatkaa häiritä, hän kertoo.

Luottamus omaan tekemiseen oli kuitenkin kova asetetuista päämääristä huolimatta. Huolta herättivät ainoastaan kuuman helteiset olosuhteet sekä uinti ilman märkäpukua. Pelko uinnista osoittautui kuitenkin kisapaikalla turhaksi, sillä Tyynenmeren suolaiset aallot kannattivat ilman pukuakin vallan mainiosti. Hellettä ei kuitenkaan saarella pakoon pääse.

– Olen aina ollut huono hellejuoksija, enkä pidä helteestä lainkaan. Olosuhteet Havaijilla on kestävyysurheiluun (varsinkin juoksuun) yhtä huonot kuin Suomessa surffaukseen, Ami toteaa.

Suomen pieni joukkue lippumarssilla

 Tuulta ja polttavaa aurinkoa

 Kisa-aamun startatessa ei jäänyt enää aikaa olosuhteiden miettimiselle. Lähtömerkin tullessa veteen ampaisi joukoittain kilpailijoita, Ami muiden mukana.

– Uintiin lähdin liikkeelle oikeasta reunasta. Siitä ei ollut pienintäkään mahdollisuutta kiertää ensimmäisiä poijuja vasemmalta, vaan ne meni monen muun tavoin ohjeistusta vasten oikealta. En ollut huolissani hylkäyksestä tai aikasakosta, koska tuskin siinä kukaan numeroita pystyisi lukemaan, ja lisäksi jostain kisalähetyksestä aiemmin olen kuullut että ensimmäiset poijut saisi uida oikealta (lienee kirjoittamaton sääntö), muistelee Ami uinnin lähtöä.

Kuten jokainen triathlonin kokematonkin arvata saattaa ison kisajoukon keskellä uiminen ei ole mitään rauhaisaa polskimista paratiisisaarten mainingeissa.   

– Uinti oli melkoista hakkaamista. Loppuun saakka sai pitää kiinni uintipaikastaan. Uinti tuntui hyvältä koko matkan, mutta jotenkin oli sellainen fiilis, että matka vaan jatkuu ja jatkuu. Vaihdossa tuli lievä pettymys, aika 1.06. Tosin jälkianalyyseissä tämä oli kuitenkin ihan hyvä minulle, hän kertoo.

Vaihdot Ami oli etukäteen suunnitellut ottavansa rauhallisesti ja suojautuvansa porottavalta auringolta huolellisella rasvauksella. Vaihdon jälkeen alkoivat ensimmäiset kilometrit pyörän selässä.

Ami lähdössä pyöräosuudelle

 – Pyörän alkukilometrit minulla ovat olleet aina vaikeita ja niin oli nytkin, mutta jo noin 10 kilometrin kohdalla aloin päästä rytmiin. Tuuli puhalteli sieltä täältä ja se hidasti matkaa. Noin 145 kilometrin kieppeillä iski lievä hyytyminen, mutta onneksi en taistellut itseäni vastaan vaan annoin vauhdin pudota, kertaa Ami pyöräosuuden kulkua.

Viimeisenä muttei vähäisempänä osuutena tulee maraton haastavan kuumissa olosuhteissa. Kuumuus hyydyttää helposti kovimmankin miehen tai naisen.

Juoksun ensimmäisiä kilometrejä

– Vaihdossa taas käytin aikaa huolella rasvauksiin ja vaihdoin koko kisa-asun "helleasuun". Vessassakin piti ainoan kerran käydä. Juoksu lähti hyvin liikkeelle. Alussa aurinko porotti, mutta onneksi se meni pilveen noin 10 kilometrin kohdalla. Tämä sopi minulle enemmän kuin hyvin. Fiilistelin ja odottelin, että saisin vääntää hanat kohta kaakkoon. No toisin kuitenkin kävi, ja jalat alkoivat painaa (reisistä iskutus loppui) jo ennen puoliväliä. Energiaa kuitenkin oli, ja ilmeisesti nestetankkauskin oli sujunut hyvin, kun pystyin kuitenkin kohtuullista vauhtia maaliin juoksemaan, muistelee Ami tuskallista juoksuosuutta.

Kisan jälkeen oli Amilta veto täysin pois ja mies ”kantokunnossa”. Kisan jälkeinen neutraali tunnetila yllätti. Väsymyksen kuitenkin helpottaessa alkoivat hyvät fiilikset nousta pintaan. Omaan aikaansa hän suhtautui vaatimattomasti .

Kuva Amista West Hawaii today paikallislehdessä.
Vapaaehtoiset taluttavat uupunutta urheilijaa

 – Aika 9.55 ei ollut mikään ihmeellinen, mutta noissa oloissa se oli kuitenkin ihan hyvä, hän summaa.

 Lyhyiltä matkoilta vauhtia hakemaan

Nyt kun kisasta on pieni tovi vierähtänyt, Ami kokee olevansa tyytyväinen suoritukseensa. Taso maailmalla on kuitenkin kova, myös ikäsarjoissa. Vaikka kisaaminen ei olekaan tavoitteellista, pyörivät kehittymisajatukset kuitenkin mielessä.

– Ajatuksena olisi, että ensi vuonna aion keskittyä lyhyemmille matkoille alkukauden, ja vasta syksyllä teen yhden täysmatkan. Näin voisin saada nopeusominaisuuksia lisättyä ja vauhtia myös pidemmille matkoille, Ami kertoo tulevan kauden suunnitelmistaan.

Vaikka aikaero painaa vielä, ja päivärytmi on sekaisin, on uudet haasteet jo mielessä.

– Varsinaisia tavoitteita en ole asettanut, mutta haaveena olisi, että pystyisin alittamaan 9 tunnin maagisen rajan. Ainoa keino minulla tuohon on hakea vauhti alimatkojen kautta, heittää Ami itselleen haasteen tulevaa kautta ajatellen.

Pari päivää kisan jälkeen USA:n eteläisimmällä pisteellä ( joka ei ole Floridan Key West, kuten luullaan ).
Kuvassa Emil, Ami, Emma, Mari, Maria ja Tatu

Kuvat: Amin kuva-arkisto