Darby Thomas kovin tavoittein kohti kesää

Seuramme ammattitriathlonisti Darby Thomas avaa kisakautensa nyt viikonloppuna Etelä-Afrikassa Ironman South Africa -kisassa. Darby vastaili muutamaan triathlontaustaansa koskevaan kysymykseen ja kertoi samalla harjoittelustaan ja tulevan kauden tavoitteistaan.

Millainen on urheilutaustasi; kuinka päädyit triathlonin pariin ja lopulta ammattilaiseksi asti? 

Olin nuorena pyöräilijä ja tein hyviä tuloksia. Kun olin 18-vuotias, sain paikan USA:n alle 23-vuotiaitten maajoukkueesta.  Seuraavat neljä vuotta asuin kaudet Belgiassa ja tein kansainvälisen tason kisoja Euroopassa.  Ollessani 22-vuotias päätin pysäyttää urani, mennä takaisin kouluun ja elää ”normaalia elämää”.  

Muutin Suomeen vuonna 2005, koska tyttöystäväni (nykyisin vaimoni) oli koulussa Turussa ja löysin itse opiskelupaikan sieltä. Pian löysin TuUL triathlonryhmän, koska halusin aloittaa aktiivisen harrastuksen ja löytää uusia kavereita.  Ensimmäisellä kaudella olin SM-puolimatkalla toinen ja kiinnostus lisääntyi. Kokeilin kansainvälistä 70.3 kisaa Belgiassa ja olin koukussa.  Kaikki meni nopeasti eteenpäin; kaksi lasta sekä talon rakennusprojekti ja piti päättää, kuinka pitkään halusin jatkaa triathlonia. Päätin, että on pakko näyttää, mikä minun todellinen potentiaalini on. Nyt viimeiset reilut kaksi vuotta olen tehnyt täyspäivästä harjoitus- ja kilpailuohjelmaa. Löysin ehkä maailman parhaan valmentajan, Jesse Kropelnickin, Yhdysvalloista, ja tuloksia on tullut hyvin.

Tärkeimmät kisamenestyksesi? 

Viisi SM-kultaa,  viimeiset kaksi vuotta ovat menneet mukavasti.  Ensimmäinen täysmatka Ironman Wisconsin, sijoitus 7. sekä Ironman 70.3 Antwerp, sijoitus 4.   

Miten tällä hetkellä harjoittelet? Onko ohjelmassasi paljon esimerkiksi leirejä? 

Tällä hetkellä harjoittelen noin 30 tuntia viikossa.  Useimmiten harjoittelen kotona Salossa, mutta kerran vuodessa menen kolmen viikon harjoitusleirille Floridaan. Floridan leirillä teemme 35 tuntia viikossa eli siis aika paljon kovemmin. Harjoitustasapaino on todella tärkeää, kun tulee niin paljon tunteja ja valmentajani ymmärtää tätä konseptia todella hyvin. Jos  olen sairaana tai kipeä, kaikki kovat harjoitukset jätetään heti pois. Koska valmentajani pitää harjoitukset hyvin tasapainossa, tulee hyvin harvoin ongelmia.  

Miten Suomen olosuhteet sopivat mielestäsi harjoitteluun? 

Talvea lukuun ottamatta Suomi on hyvä paikka triathlonharjoittelulle.  Ei ole liian kuuma, teiden kunto on tosi hyvä, juoksupaikkoja – esimerkiksi metsässä – on paljon.  Tietenkään talvi ei ole täydellinen mutta jos pää kestää koko talven, varmasti sitä voi kestää kovatkin kilpailut! :)

Millaisia ovat kevään ja kesän tavoitteet ja suunnitelmat? Entä mahdollisesti pidemmällä tähtäimellä? 

Päätavoitteena on  ammattilaispaikka Havajin Ironman MM- kilpailussa, mutta on iso homma saada tarpeeksi pisteitä. Parin viikon päästä aloitan kauden Etelä-Afrikassa Ironman South Africa- kisassa.  Toki tämä on minun ensimmäinen tavoitteeni tällä hetkellä, sillä pitää mennä hakemaan MM-pisteet, jos haluan päästä Havaijille. Viisi viikkoa Etelä-Afrikan jälkeen on toinen Ironman kisa eli IM Lanzarote. Molempiin kisoihin tavoitteet ovat korkeat.  Etelä-Afrikassa voi olla korkeampi taso ja kovempi työ saada voitto, mutta uskon, että kaikki on mahdollista tällä hetkellä. Floridan leirin jälkeen kuntoni on noussut todella hyvin ja olen nyt hyvin palautunut.

Darbyn kotisivuja voi lukea osoitteessa: http://www.triathlete.darbythomas.com

Leirikuulumisia Lanzarotelta

Tervehdys seurakavereille!

Kymmenen päivää maantiepyörätreeniä jaloissa ja fiilis on mitä parhain. Saavuttiin Lanzarotelle viime viikon maanantaina. Saari on meille tuttu treenipaikkana, sillä viime vuoden tammikuussa oltiin leirillä täällä Costa Tequisessa ja myöhemmin toukokuussa Ironman-kisassa.

Saari on karu ja kelit vaihtelevia. Meillä on ollut hyvä tuuri, sillä ollaan nautittu +25-28 asteen lämpötilasta lähes joka päivä, eikä vettä ole satanut kertaakaan. Täällä tuulee aina vähintäänkin melko paljon, useimmin paljon. Voimatreeniä ei siis ole pyörällä erikseen tarvinnut tehdä.

Meidän hotellin vieressä on kaksi hyvää uimahallia, joten olemme voineet tehdä joka toinen päivä hyvän uintitreenin altaassa. Sunnuntaina poljettiin saaren ympäri, 170km lenkki. Valittiin reitti siten, että kaikki tiukimmat nousut sopivat reitin varteen. Välillä sai nauttia alamäestä 60-70km/h vauhdilla, toisinaan sai kunnon alamäet polkea saadakseen vauhtia edes 30km/h. Tuuli oli melkoisen kova. Lanzarotella on helppo ajaa, sillä liikenteessä paikalliset autokuskit kunnioittavat pyöräilijöitä. Tiet ovat paikoin vähän huonossa kunnossa, mutta maasto sopii pyöräilyyn mainiosti.

Päällimmäinen ajatus sunnuntain pitkän lenkin jälkeen oli, että juostiinko me tämän lenkin päälle vielä maraton täällä viime vuonna. Kyllä reisissä tuntui, että jokunen nousu oli tullut ajettua. Meidän hotellihuonenaapurit parkkeerasi just autoa pihalle, kun me oltiin lähdössä vielä hölkälle pyöräilyn päätteeksi. Oltiin tavattu heidät just 40kilometriä aikaisemmin Mirador del Rion näköalapaikalla. Ukko katsoi tennispallonkokoisilla silmillä meitä ja pyöritti päätä ja hymähteli vähän säälivän oloisesti. Ilme kertoi kaiken. "Ei hitsi mitä vatipäitä!". Ei viitsitty kertoo, miten pitkä treeni meillä oikeesti oli alla.

Perusarjesta irtautuminen on parasta. Kun treenaa puoliammattimaisesti, menee töiden jälkeen lähes kaikki vapaa-aika harjoitteluun. Lomastahan tämä on mennyt, kun ei ole tarvinnut siivota, pedata sänkyä eikä varsinkaan laittaa ruokaa. Urheiluvaatteita on pari kertaa käsipyykätty, mutta muuten on voitu ottaa aika rennosti treenien jälkeen.

Ekalla viikolla treenitunteja tuli 31. Ollaan palauduttu kuitenkin paremmin kuin koti-oloissa kiitos 10-11 tunnin yöunien. Päikkärit vielä päälle. Palautteluun ollaan hyödynnetty hotellin uima-allasta, jonka vesi on muuten melkein yhtä kylmää kuin Impparin kylmä-altaassa. Naapurihotellissa on myös Spa, jossa saa nauttia porealtaasta, erilaisista saunoista ja kylmä/kuuma-altaasta.

Triathlonisteja saarella on paljon, joten yksin ei tarvitse polkea. Saarella järjestetään paljon erilaisia uintia, pyöräilyä tai juoksua koskevia leirejä. Triathlonkeskus La Santa on saaren toisella puolen, joka vaikuttaa oikealta triathlonistien harjoittelumekalta. Kisoja täällä järjestetään myös paljon. Meidän harjoitusleiri saa loppuhuipennuksen lauantaina kun päästään avaamaan triathlonkisakausi tänä vuonna Costa Tequise triathlon 122 (International Triathlon Lanzarote). Hirmuinen nimihirviö. Toistaiseksi nettisivujen informaatiosivusto on yksinkertaisempi :D



Ehkä meille ylihuomenna selviää vähän tarkemmin kisaspeksit. Espanjalainen mentaliteetti on ihanaa. Kisa-aamunakin voidaan vielä vaikka vaihtaa kisareittiä... Toivottavasti kisapäivä ei muutu:) treeniä meillä on sen verran jaloissa viimeiseltä 1,5 viikolta, että nyt otetaan pari päivää kevyemmin ja totutellaan meressä uintiin. Uinti järjestetään sellaisessa surffareiden suosimassa poukamassa, joten se tulee olemaan haasteellinen. Pyöräilyreitillä on ihan mukava kipuaminen melkoiselle kukkulalle... saaren korkeimmalle kohdalle, mutta juoksu järjestetään rannassa melko tasaisella reitillä. Kunnon vääntöä siis luvassa! :)

Viikon päästä palataan takaisin ja toivottavasti saadaan tämä ihana lämpö sulattamaan takatalven lumet pois. Tsemppiä treeneihin ja nähdään!

-Maria&Tatu

Luodon malja Markus Lampaiselle

Kauden päättäjäisissä luovutettiin Luodon malja Markus Lampaiselle hienosta valmennustyöstä. Palkinnon saaminen ei edellytä urheilullista menestystä, vaan tärkein kriteeri on aktiivinen osallistuminen seuran toimintaan sekä muiden tsemppaus, tukeminen ja positiivinen asenne. Markus onkin ansiokkaasti valmentanut nuoria urheilijoita, Jesse Uusiperhettä ja Antonia Gröndahlia, sekä ollut muutenkin mukana seuran uintivalmennustoiminnassa.

Markus suhtautuu itse valmennustyöhönsä vaatimattomasti ja kokoaa  valintaan liittyviä ajatuksiaan näin:

– Urheilijat tekevät työn ja itse en voi ottaa kunniaa siitä. Moni on varmasti tehnyt ihan samalla tavalla hommia seuran eteen ja varmasti paljon enemmänkin. Palkinnon saaminen tuli itselleni mukavana yllätyksenä, itseasiassa en edes muistanut, että kyseinen palkinto jaetaan.

Markus kertoo päätyneensä valmennushommiin hiukan sattumalta, kun häntä muutama vuosi sitten pyydettiin mukaan junioreiden valmennusporukkaan. Hän kertoo panostuksensa valmennustyöhön olleen vaihtelevaa, pääpainotus on ollut treeniohjelmien teossa, mutta välillä pidetään myös yhteistreenejä. Hän on vuosien varrella ollut mukana vetämässä myös uintitreenejä ja lupautunut vetämään nyt kevään ajan harrasteryhmän sunnuntaiharjoitukset. Markuksen tämänhetkiset valmennettavat, Antonia ja Jesse, ovat menestyneet hienosti nuorten sm-sarjoissa.

– He ovat todella omatoimisia ja sitoutuneita urheilijoita, joiden tekemistä pitää ennemmin jarrutella kuin patistaa treenata enemmän, toteaa Markus valmennettavistaan.

Markuksella itselläänkin on aktiiviurheilijatausta. Uintiharrastus vaihtui nuorena luonnikkaasti triathloniin; lajissa kiinnosti monipuolisuus ja muutamat kisamenestykset motivoivat jatkamaan. Triathlonista tuli hänen päälajinsa vuonna 1999 ja tavoitteellisesti hän treenasi ja kisasi vuoteen 2005 asti.

– Sen jälkeen olen pilke silmäkulmassa vähän yrittänyt treeneilla vaihtelevalla menestyksellä ja panostuksella, Markus kertoo.

Tärkeimmiksi kisamenestyksikseen Markus summaa ulkomailta saavutetut palkintosijat sekä kotimaassa miesten sm-mitalin. Naapurimaassa hän oli mukana voittamassa joukkuekultaa Ruotsin mestaruuskisojen nuortensarjassa sekä hopeaa henkilökohtaisessa kisassa. Markus kehottaakin lähteä hakemaan kisakokemuksia ulkomailta, sillä triathlon on monissa maissa todella suosittua.

Tulevan kesän kisasuunnitelmat ovat hänellä vielä auki. Osallistujalistalla nimi on jo toukokuisessa Helsinki City Run -tapahtumassa sekä Jukolan viestissä, mutta kisakalenteriin tulee kuulumaan mahdollisesti myös muutama triathlonkisa. Tavoitteiden suhteen Markus etenee vuosi kerrallaan.

– Pyrin pitämään vain yllä omaa kuntoani, kun ei ole isoja tavoitteita ja välillä kiusaamaan tavoitteellisempia kavereita, hän lisää huumorilla höystettynä.

Myöskään valmennuksen suhteen ei  Markuksella ole nyt suuria tavoitteita.

– Pyrin vain jakamaan omia kokemuksiani ja jos niistä on hyötyä muille, on se vain plussaa, hän summaa.

Kuva Heikki Nummelin

News from Down Under: Henrik Goesch avasi kisakautensa

Yksi nohevan seuramme triathlontähdistä, Henrik Goesch, avasi kisakautensa Australiassa viime sunnuntaina. Oceanian Triathlon Unionin kisasarjan sprinttikisassa Henrik sijoittui 19. sijalle ajalla 59:08. Kisan voittoon riensi about 23-vuotias kuparikutrinen Australian Ryan "Fishman" Fisher, jonka urheilutaustalla on myös Henrikin tavoin pallon potkiminen vehreällä nurmella. Fisher muuten kuuluu Australian kovan triathlonskenen sprinttieliittiin, joten ihan turhassa seurassa Henrik ei sunnuntaina kolmiottelussa mitellyt. Kisa oli samalla Australian sprinttimestaruuskisat.


Henrik kommentoi uinnin tapahtuneen varsin hakkaavassa aallokossa, mutta muutoin uinti sujui ongelmitta. Henrik nousi vedestä siinä 10-12 sijoilla.
- Eka vaihto aika hidas ja pyörän alun jouduin aloittamaan aika kovaa, jotta kerkesin mukaan pääporukkaan, Henrik kertaa.


Henrik oli pyöräosuuden 6:nneksi nopein ajalla 29:22. Fishman pyöritti saman matkan ajassa 28:44. Valitettavasti allekirjoittaneen looginen ajattelu, matikkapää ja tämän blogipäivityksen kirjoittamiseen varattu aika eivät mahdollista ilmaisua siitä, monentenako Henrik oli pyörän jälkeen. Juoksuosuudella Henrik latoi kuitenkin kelpo vauhtia, vaan kilpaveljensä karasivat vielä reippaampaa ravia. Osuuden nopein oli Unkarin Gabor Faldum, joka iski viimeisen vitosen aikaan 14:54.
- Juoksu meni ihan ok, juoksin vähän yli 16 minuutin (16:05). Tuollainen vitonen ei vaan riitä lähellekkään kärkisijoja, tiivisti Henrik.


Kauden avattuaan Henrik jatkaa oloaan Australiassa. Siellä ei sada räntää.


Tuosta pääsee kisan tuloksiin.

Fillarointia hiekkaerämaassa

Dubai tunnetaan parhaiten ostosparatiisina (tai –helvettinä, miten vain…), sekä hulppeista

pilvenpiirtäjistään, eikä se varmasti ole ensimmäisenä ajatuksissa talven treenileirejä suunniteltaessa. Jos matka kuitenkin sinnepäin suuntautuu ja haluaa pitää vähän taukoa shoppailusta, voi kohtuullisella vaivannäollä vetää muutaman treenin aika eksoottisessa ympäristössä.

Al Qudra Cycle Path Dubaissa

TriDubai on paikallinen triathlonseura, jonka treeneihin voi mennä mukaan kuka tahansa, kunhan etukäteen ilmoittautuu netin kautta seuran jäseneksi. Jäsenmaksua ei ole. Treenejä on tarjolla lähes joka päivälle ja niiden sisältö on kuvattu hyvinkin tarkkaan tridubai.org-sivuilla. Liikkeelle lähdetään yleensä hyvin aikaisin aamulla, mikä onkin lämpimän ilmaston vuoksi järkevää. Uintitreeneihin kannattaa lähteä, koska niissä saa turvallisesti porukan mukana maistaa vähän suolaisempaa vettä ja isompia aaltoja kuin kotosalla.

Dubain liikennekulttuuri ei suosi polkupyöräilyä, mutta kaupungissa on muutama pyöräilylle rauhoitettu väylä. Niistä mielenkiintoisin on Al Qudra Cycle Path, jossa voi tehdä pisimmillään 86 km lenkin hiekkaerämaassa, täydellisellä asvaltilla, täysin omassa rauhassaan, ilman autoja ja koiranulkoiluttajia. Menoa voi häiritä ainoastaan satunnainen kameli tai antilooppi. Maantiepyörän voi vuokrata muutamalla kympillä reitin lähtöpisteestä (www.trek.ae). Omat kengät ja polkimet pitää olla mukana.

Arabiemiraateissa järjestetään myös runsaasti eritasoisia liikuntatapahtumia. Tammikuussa järjestettävä Dubai Marathon keräsi tänä vuonna eri matkoille yhteensä noin 30.000 osallistujaa. Reitti on erittäin tasainen ja nopea. Molempien sarjojen voittajat saavat palkinnoksi vähän muutakin kuin lippalakin ja kuvan lehteen: 200.000 dollaria käteistä.

Abu Dhabi International Triathlonin matkat ovat varsin erikoiset 3 km uinti/200 km pyöräily/20 km juoksu. Kisa järjestetään maaliskuussa. TriYAS on olympia- ja sprinttimatkojen kilpailu ja senkin formaatti on hiukan epätavallinen, sillä kisapaikkana on Yas Marina Circuit-moottorirata, joka paremmin tunnetaan Formula 1-osakilpailustaan. Uinnin startti on myöhään iltapäivällä ja maaliin tullaan auringonlaskun jälkeen moottoriradan valojen loisteessa. Vaihtoalue on tietysti formulavarikolla.

Teksti Olli Raunio 

Kuva Petter Rönnlöf   

  

Uusia kasvoja treeniporukassa

Jaoston toimintaan ilmestyy vauhdilla uusia kasvoja, eikä kaikkia enää tahdo tunnistaa nimeltä. Tarja Siivonen löysi triathlonharrastuksen pariin jälkikasvunsa ansiosta ja Turun Urheiluliiton toimintaan hän tuli mukaan keväällä 2013 etsiskeltyään netistä apua lajin aloittamiseen. Uusi laji onkin haasteista huolimatta tuonut kaivattua vaihtelua treenaamiseen. 

Tarjan liikuntataustaa voi sanoa hyvinkin monipuoliseksi.  Nuoruusvuodet kuluivat hevosharrastuksen parissa, lähinnä valmennuspuolella. Raviharrastus ja hevosten valmentaminen vei vapaa-ajan. Ravistartteja hän laskee kertyneen yli 300. Myöhemmin, kolmenkympin korvilla, hän kokeili vakiotansseja. Laji oli hankala, koska vaati vakioparin. Lasten koripalloharrastuksen myötä, tai pikemminkin heidän lopetettuaan, Tarja päätyi pelaamaan itsekin kyseistä palloilulajia. Koripallo on säilynyt edelleen mukana viikon treenikalenterissa.

Alun perin pelikuntoa parantaakseen Tarja kertoo lähteneensä mukaan juoksukouluun muutama vuosi sitten. Yhteistreenit veivät hänet tällöin mennessään. Parin vuoden juoksuharrastuksen jälkeen juokseminen kuitenkin keskeytyi puoleksi vuodeksi jalkavamman vuoksi. Harmitus oli valtava, sillä juoksukunto oli juuri saatu nousuun ja nyt laji kiellettiin. Epäonneaan harmittelevan Tarjan onneksi omat lapset veivät hänet triathlonkisoihin Vehmaalle, jossa kipinä lajiin syttyi.

– Uiminen ja pyöräily ovat aivan loistavia urheilumuotoja, joita voi treenata, vaikka juokseminen olisikin kiellettyä”, hän kertoo.

Luonnollisestikaan uuden harrastuksen aloittaminen ei ole koskaan aivan kivutonta. Tarjalla, niin kuin monella muullakin, varsinkin uinti on tuonut omat haasteensa.

– Vapaauinnin opettelun aloitin mummorintauinnin pohjalta. Edes jonkinlaisen uintitekniikan opetteleminen on ollut työlästä, puhumattakaan siitä, että siihen saisi vähän vauhtia. Pyöräilyssä tunne oli melkein päinvastainen, mutta sen selittää vanhan retkipyörän vaihtuminen maantiepyörään.”,  hän muistelee.

Kahden uuden lajin aloittaminen arvelutti Tarjaa aluksi, mutta juuri vaihtelevuus viehättää. Myös paikat pysyvät paremmin terveenä, kun lajeja on monta.

– Vaihtelu tekee hyvää myös päälle”, hän lisää.

Yksin treenaamisessa hän kokee hiukan puurtamisen makua, joten yhteistreenit ovat olleet oikein tervetulleita. Yhteistreeneissä tosin tahtoo välillä unohtua, ettei muiden kehitystä ja treenimääriä pitäisi koskaan vertailla omiinsa. Vaikka uusi laji onkin vienyt mukanaan, matkassa ovat pysyneet koripallon lisäksi myös kuntorastit, joilla voi tehokkaasti korvata yhden viikon juoksutreeneistä.

Ensi kesän tavoitteittakin on Tarja jo hiukan miettinyt. Ajatuksena on osallistua mahdollisesti muutamaan sprinttikisaan ja parille perusmatkalle. Jatkossa kalenteriin on tarkoitus mahduttaa sen verran kisoja, että into treenaamisen säilyy. Pitkän tähtäimen päätavoitteiksi hän kuitenkin summaa kunnon  ylläpitämisen ja painonhallinnan.

Yhteistreeneissä harjoitteluu sujuu kuin huomaamatta.

Röret Runt

Osallistuimme loppiaisviikonlopun iloksi Marian, Ilkan, Mikan ja Tatun kanssa Röret Runt 300 ajoon, joka on pienimuotoinen kuntotapahtuma Uudenkaupungin Vahterusringin kuntoputkessa. Järjestelyistä vastaa Turun Urheiluliiton harrastepyöräilijät. Tilan rajallisuuden vuoksi mukaan pääsee vain 30 osallistujaa per päivä, toinen lähtö oli perjantaina ja toinen lauantaina.

Tapahtuman ajatuksena on yksinkertaisesti ajaa 300 km tai niin pitkään kuin ehtii ja jaksaa 13 tunnissa kiertäen 1.04 km mittaista kuntoputkea. ”Ihan hullua” ajattelin, kun ensin kuulin tapahtumasta, mutta lähdin kuitenkin uteliaisuudesta mukaan. Tapahtumassa on erittäin tarkat turvaohjeet ja ohjeiden noudattamista valvotaan tarkasti. Syytä onkin, sillä virheisiin ja vahinkoihin ei ole varaa. Kuntoputken leveys on vain 4 metriä ja kierroksella on monta tiukkaa kaarretta, pienikin virhe tai kosketus johtaisi kohtaamiseen betoniseinän kanssa. Tästä pääsee katsomaan miltä meno putkessa näyttää.

Näistä lähtökohdista lähdimme noviiseina Marian kanssa mukaan. Ensimmäisillä kierroksilla kädet olivat ahkerasti jarrukahvoilla ja matelimme kävelyvauhtia pari jyrkkää mutkaa. Tunnin ajon jälkeen ajotuntuma alkoi löytyä ja reitti tulla tutuksi, jonka jälkeen uskalsimme vähitellen lisätä vauhtia kaarteissa ja jarruja tarvittiin enää vain parissa kohtaa. Vaikka etukäteen olin epäillyt homman mielekkyyttä, niin pian huomasimme kilometrien kertyvän ajomittariin kuin huomaamatta vaihtaessamme vetovuoroja 10 kierroksen jälkeen ja melko pian ensimmäiset 60 km oli jo ajettu. Oli ensimmäisen tauon paikka. Järjestäjät olivat hoitaneet hienosti ruokahuollon ja osallistujille oli tarjolla lihakeittoa, sämpylöitä, energiapatukoita, urheilujuomaa yms. Tauolla olisi viihtynyt pidempäänkin, mutta into oli kova päästä takaisin baanalle. Matka taittui leppoisasti ja vaikka joka kierroksella onkin nousua yli 10 metriä ja kiihdytyksiä tulee runsaasti joka mutkan jälkeen, vauhti pysyi hyvänä ja olo virkeänä. Nostimme pikkuhiljaa tavoitetta 180 km jälkeen 240 kilometriin ja lopulta päädyimme tasalukemaan 250 km. Ajoaikaa kului hieman yli 10 tuntia ja keskivauhti oli 25km/h. Kerrassaan mahtava päivä!

Mika, Ilkka ja Tatu ovat kokeneita putkessa ajajia ja se tietysti näkyi heidän otteissaan ja vauhdissaan. Välillä taisi pientä kisailuakin olla, vaikka kuntotapahtumasta olikin kyse. Miesten saldoksi kertyi pyöreät 300 km ja pari kilometriä juoksua kaiken päälle.

Röret Runt järjestetään vuosittain, mutta jos kiinnostuit ajatuksesta käydä kokeilemassa miltä tuntuu ajaa maantiepyörällä keskellä talvea, niin Ugin Vahterusringillä se onnistuu melkein joka päivä.